Syksy ja satokausi - vuoden parasta aikaa, ainakin lautasella! Nyt on oiva hetki hyödyntää kauden parhaita aineksia keittiössä. Me täällä Oatletilla odotamme jo vesi kielellä syksyn kotimaista omenasatoa.

Kokosimme tähän muutaman ihanan, omenaisia makuja pursuavan reseptin, joilla ilahdutat itseäsi ja läheisiäsi!

Manteli-kaurapiirakka


Pohja:

3 1/2 dl Provena Gluteenitonta Täysjyväkaurajauhoa
100 g Sunnuntai Laktoositonta Leivontamargariinia
150 g mantelimassaa
1/4 tl suolaa
1 muna

Täyte:

3 dl omenapaloja
2 rkl paistonkestävää omenamarmeladia
1/2 dl Provena Gluteenitonta Täysjyväkaurajauhoa
2 tl leivinjauhetta
1 dl mantelirouhetta
3 munaa
2 dl sokeria
250 g laktoositonta maitorahkaa


Tee näin:

Nypi pohjan ainekset tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina voidellun korkeareunaisen kakkuvuoan (24 cm) pohjalle ja reunoille. Nosta jääkaappiin siksi aikaa, että uuni lämpenee. Esipaista pohjaa 175 asteessa noin 15 minuuttia. Pilko omenat pienehköiksi paloiksi ja pyöräytä ne marmeladissa. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita joukkoon rahka ja kuivat aineet. Ripottele pohjan päälle omenapalat ja kaada päälle täyte. Paista piirakkaa 50-60 minuuttia. Jäähdytä hyvin.

Omenapiirakkasmoothie


Ainekset:

1 ylikypsä banaani pakastettuna
2 dl kauramaitoa
1 ps Elovena Omena-Kaneli Annospikapuuroa
1 rkl mantelijauhetta


Ohje:

Pilko banaani, levitä palat leivinpaperin päälle pakastusrasiaan, jäädytä pakastimessa yön yli. Mittaa kauramaito pieneen kulhoon. Lisää joukkoon annospikapuuro, mantelijauhe ja jäiset banaaniviipaleet. Aja mahdollisimman tasaiseksi sileäksi smoothieksi ja kaada lasiin. Herkuttele!
Vinkki! Mitä kypsempi banaani, sitä maukkaampi smoothie.

Puolukkaiset uuniomenat


Ainekset:

1 rkl Sunnuntai Juokseva Rypsiöljyvalmistetta
0,75 dl Elovena Kaurahiutaleita
0,5 dl puolukoita
2 rkl sokeria
0,5 tl kanelia
2 omenaa

Vuoan voiteluun:

Sunnuntai Juokseva Rypsiöljyvalmistetta

Tarjoiluun:

vaniljakastiketta

Ohje:
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita Sunnuntai Juokseva, Elovena kaurahiutaleet, puolet puolukoista, sokeri ja kaneli keskenään. Kuori omenat. Halkaise ja poista siemenkota. Asettele omenan puolikkaat leikkauspinta ylöspäin voideltuun uunivuokaan. Täytä omenanpuolikkaat kaura-puolukkaseoksella. Paista uunin keskitasolla 20-30 minuuttia, kunnes omena tuntuu pehmeältä. Lisää loput puolukat paistamisen loppuvaiheessa. Tarjoa vaniljakastikkeen kanssa.

Comments

Posted 2017-09-26 14:36:28 +0300 by Sanna

Nam!


Leave a comment